T-Kryssare Tuulikki T-7

Tuulikki kelluu Ruissalon Telakan laiturissa

T-Kryssare Tuulikki T-7
Suunnittelija Jarl Lindblom
Valmistunut 1937.
Åbo Batvarf/ Turun veneveistämö,
Ruissalo, Turku.

Turistiristeilijät syntyivät osana 1930-luvun matkailunedistämishanketta. Olympiakisat oli alunperin tarkoitus järjestää Suomessa vuonna 1940 ja kisoihin osallistuville turisteille haluttiin järjestää vuokrattavaksi ”urheiluveneitä”, joilla pääsisi tutustumaan ainutlaatuiseen saaristoomme.

Pikku fiksauksista pitkä tie vesille

Kesällä 2018 Ruissalon telakan klassikkovene-laivueeseen liittyi Turistkryssare Tuulikki.

Tuulikki T-7 on seitsemäs vene 1937 rakennetusta 14. veneen sarjasta. Talven 2018-2019 aikana venettä oli tarkoitus vähän kunnostaa pienten kesän 2018 aikana huomattujen asioiden suhteen. Tänä vuonna 85 vuoden iän saavuttaneen veneen pikku fiksaukset sitten muuttuivat hiukan isommiksi korjaustarpeiksi ja homma jäi telakan muiden, aktiivisessa kilpakäytössä olevien veneiden, jalkoihin. Myös tekijä ja mielenkiinto projektiin olivat vähän hakusessa.

Suunnitelmat Tuulikin tulevaisuudesta selkenivät kevään ja kesän 2021 aikana ja allekirjoittanut otti veneen entisöinnin työnalle. Työt alkoivat elokuussa -21. Rungon korjaus valmistui heinäkuussa -22 ja Tuulikki pääsi jälleen veteen. Loppukesän koepurjehdusten jälkeen vene nostettiin takaisin Ruissalon telakan Stenbäck-korjaamohalliin sisustuksen tekoa varten.

Tuulikin rungon korjaus

Aloittaessani kunnostuksia oli veneen köliä jo purettu niin, että vanha emäpuu oli jo irrotettu ja kölipaino (2900 kiloa rautaa) oli siirretty varastoon. Siitä mukavaa, että pääsi heti tekemään uutta.
Uusi emäpuu tuli tehtäväksi irokosta ja sitä tilattiin yksi 5 tuumaa paksu toistametriä leveä ja vajaat kuusi metriä pitkä lankku veistämölle. Korjaussuunnitelmaa tehdessäni oli myös käynyt selväksi, että käytännössä koko veneen selkäranka keulasteevistä peräpeiliin olisi tehtävä uusiksi. Myöhemmin töiden edetessä vanhan rangan kunto paljastui vielä paljon huonommaksi kuin olin edes ajatellut. Veneen alunperin tammesta taivutetut painokaaret olivat myös noin kolmasosan veneen mitalta jo alunperin korjauslistalla mutta lopulta niitäkin tehtiin kahden kolmasosan veneen matkalta, yhteensä noin 90kpl. Kaarten korjauspalat tein saarnirimoista liimaamalla.

Kaikki veneen kölitukit tein uudelleen irokosta ja veneen alunperin takorautaiset nyt loppuun ruostuneet köliraudat tehtiin uudelleen haponkestävästä teräksestä. Pilssin syvimmän osan neljä alunperin puusta tehtyä kölitukkia korvattiin museoviraston luvalla haponkestävästä teräksestä tehdyillä. Syy tähän oli se, että näin tuo syvin pilssi moottorin alta jäi siten avoimeksi, että sitä on mahdollista myös pitää puhtaana ja huoltaa.

 

Uuden rangan ja korjatun kaarituksen jälkeen Tuulikin vesilinjan alapuolinen laudotus uusittiin, 12 lautaa per puoli. Tähän asti työt olivat edenneet suunnilleen lasketussa aikataulussa mutta uuden laudotuksen tekeminen oli sitten niin paljon laskelmia enemmän aikaa vievää hommaa, että urakan aikataulu meni tässä kohtaa läskiksi ja veistäjälle kävi tuskastuttavan selväksi ettei vene saisi sisustusta vielä kesäksi 2022. Huhtikuussa 2022 Tuulikin runko kumminkin valmistui puutöiden osalta ja vuoroon tuli vanhojen maalien poisto kyljistä ja rungon kyllästäminen pellavaöljyllä. Reilut kaksi viikoa kestäneen kyllästyksen ja öljyn kuivumisen jälkeen vene maalattiin ja kansi huoltolakattiin ynnä kaikkea muuta pientä kuten moottorin asennusta ja niin edelleen.

Heinäkuussa 2022 Tuulikki laskettiin jälleen vesille kolmen kesän kuivilla olon jälkeen. Hyvin sujunut vesille lasku oli ilon hetki kaikille projektin osapuolille. Syyskuun alussa veneellä päästiin tekemään kunnollinen koepurjehdus onnistuneesti. Tuulikki pääsi tässä yhteydessä yllättämään kokeneetkin purjehtijat purjehdusominaisuuksillaan, jotka todettiin oikein hyviksi.

Uusi sisustus ja muut viimeistelyt

Koepurjehduksen jälkeen Tuulikki palasi takaisin veistämön korjaamohalliin ja projekti jatkuu vielä talven 2022-2023 yli sisustuksen rakentamisella ja niillä kannen pikkufiksauksilla, joiden vuoksi koko projekti lähti käyntiin.

Tuulikin alkuperäinen Jarl Lindblomin suunnittelema sisustus oli uusittu 1970-luvulla sen ajan hengen mukaiseksi. Alunperin valkoinen tummilla mahonkilistoilla rajattu sisusta oli muuttunut tummaksi mahonkilevyksi ja hyvin raskaan oloiseksi. Uusi sisustus tehdään nyt pitkälti alkuperäisen 1937 tehdyn sisustuksen mukaiseksi. Muutama tilaratkaisu otetaan mukaan edellisesta versiosta ihan siitä syystä, että alkuperäisen 1937 sisustuksen yhteensovittaminen 2020-luvun käyttömukavuuksien ja tarpeiden kanssa ei kaikilta osin olisi kovin miellyttävää. Tästä esimerkkinä avowc keskellä keulakajuuttaa.

 

Trial sisältä kunnostustyön vaiheessa
Trial kansi