Måsen. (Emil Brunström 1934, TTpuuvenepalvelu 2019)
Vuoden vaihteen tienoilla fiilistelin ajatuksella, että olisipa mukavaa veistää laudasta vene taas parin vuoden tauon jälkeen. Väliin kun mahtui jo melkoinen määrä erilaisia korjausprojekteja, niin uuden veneen tekeminen toisi sopivaa vaihtelua.
Toiveeni toteutui veneenrakennuksen teknisen puolen suhteen vaikka kyseessä olikin korjauprojekti. Tammikuussa eteen tuli vuonna 1934 Utössä rakennetun ja 1970-luvulla lasikuitukuoren päälleen saaneen 4.3m pitkän purjejolla ”Måsenin” entistämisprojekti. Veneen on alkujaan veistänyt Emil Brunström, hän veisti aikanaan tätä samaa mallia olevia veneitä myös Ruotsiin vietäväksi. Brunström oli Måsen-veneen nykyisen omistajan isoisoisä.
1970-luvulla vene oli päässyt jo hieman huonoon kuntoon ja nykyinen omistaja oli silloin pelastanut kuiville jääneen veneen takaisin käyttöön. Tuohon aikaan elettiin lasikuidun suurta voittokulkua ja sen aikaisen tavan mukaan se ”korjattiin” vetämällä reilusti kuitua päälle. Useimmissa tapauksissa tämä korjausmenetelmä on antanut veneelle muutaman vuoden lisää elinaikaa ennen lopullista tuhoa. Måsen oli selvinnyt tämän korjauksen jälkeen yllättävänkin pitkään ja oli ollut käytössä koko ajan, kunnes kolme vuotta takaperin oli kunto mennyt niin heikoksi, ettei vesille ollut enää asiaa.
Helmikuussa Måsen saapui verstaalleni ja lähtökohta entistämiselle oli, että jos jotain on ehjänä, se säilytetään. Se tarkoitti lopulta sitä, että veneen vanhat penkit, niiden polviot ja yksi alkuperäinen tammesta tehty pohjatrallilauta säilyivät jatkamaan purjehduksia, sekä tietysti alkuperäinen riki.
Homma alkoi tietysti kuidun poistamisella. Se onnistui melko helposti kunhan sahasi kuidun osiin, otti reunasta kiinni ja heitti jätekasaan. Kuitu ei siis ollut missään kiinni ja pysyi paikoillaan ainoastaan sen vuoksi että oli aikoinaan muotoutunut hienosti puun kanssa yhteen. Tämä ei sinänsä ollut yllätys vaan enemmänkin todiste siitä mikä nykyään on hyvin tiedossa, ettei kuitu pysy kiinni puussa. Eikä kysymys ole siitä miten hyvin homma on tehty vaan yksinkertaisesti fysiikasta, kun toinen komponentti on elävää ja liikkuu kosteuden mukaan ja toinen on ns. kuollutta eikä liiku minnekään on lopputulos ajan saatossa se, että tartunta pinnat irtoavat toisistaan.
Kuidun poiston jälkeen pääsin sitten diagnosoimaan miten hommaa lähdettäisiin jatkamaan. Puolet kölipuusta oli lahonnut jäljettömiin kuten myös osa perästeevistä. Peräpeilistä puolet jäi käteen, kun siihen koski. Laudoitus oli menneen talven lumia, vaikka parissa laudassa oli jäljellä vielä kovaakin puuta, eivät nekään laudat olleet ehjiä. Painokaaria oli matkan varrella korjailtu ja vaihdettu jo entuudestaan, eikä kahdesta veistokaarestakaan ollut enää matkaa jatkamaan. Keulasteeviä jouduin hetken pohtimaan, siitä olisi saattanut puolet pystyä säilömään mutta homma olisi mennyt leikkaa liima projektiksi ja olisiko liimat siihen enää tarttuneet? Oli siis parempi tehdä yhdestä puusta uusi.
Tämän jälkeen projektin jatko selkeni. Måsenia katsellessani päädyin käyttämään styypuurin kylkeä mallina mallikaarien tekoon, näytti omaan silmään paremmalta. Mitoitin kyljen kolmelle mallikaarelle, veistokaarten kohdalta ja keskeltä. Mallikaarten asennuksen jälkeen käänsin veneen jälleen ylösalaisin ja aloitin purkutyön. Irrotin kaksi alinta lautaparia kokonaan ja loput laudat keulasteevistä. Kyljet oli siis tuettu huolella kiinni mallikaariin´niin, että veneen muoto ei tässä vaiheessa päässyt muuttumaan. Kölipuun rippeitä oli käsiteltävä lähes silkkihansikkain sen aikaa, että sai mitat ylös ja uuden kölin tehtyä.
Kölipuun ja steevien ollessa kiinni mallikaarissa taivutin ja sovitin vielä alimman lautaparin paikoilleen veneen ollessa tässä asennossa. Ensimmäisen lautaparin ollessa varsinaista niittausta vaille kiinni oli käytännön syistä aika ottaa vanhat kyljet kantoon, ennen kääntöä uudelleen ympäri.
Käännön jälkeen vanha peräpeili sai väistyä uuden tieltä ja Måsenin uudelleen rakentaminen tuli vaiheeseen, jossa käytännössä veistettiin uusi vene.
Tämä olikin sitä työtä jota olin talvella kaipaillut. Huomio kiinnittyi siihen, että lautajako säilyy alkuperäisenä ettei alkuperäistetyn Måsenin ulkonäkö muutu. Samalla eteen tuli uusi reissu Taivassaloon Larjaman puutavaraliikkeen lautatarhaan etsimään riittävän leveää lautaa. Måsen oli alun perin veistetty melkoisen leveästä laudasta vaikkei sitä heti ensisilmäyksellä pohjalaudoista huomannutkaan. Homma paljastui, kun kohtuullisen suoralta näyttäneet laudat paljastuivatkin reilusti U.n muotoisiksi.
Työ eteni suunnitellusti ja kevään kiireisten aikataulujen keskellä laudoitus valmistui toukokuun puolivälissä. Vuorossa oli kaaritus, hyvin pasutetut saarnikaaret taipuivat suunnitellusti paikoilleen ja veneen runko rakenteet tulivat näin valmiiksi. Vuorossa oli rungon kyllästys pellavaöljyllä, jotta pinnat kerkeäisivät kuivumaan lopun viimeistelyn aikana ja pintakäsittelyihin pääsisi sitten heti, kun vene olisi valmis. Måsenhan on lokki ja väritys on aina ollut sen mukainen, tervattu pohja, valkoiset kyljet ja tumman punaiset reunalistat. Ennen kyllästystä oli kumminkin vuorossa vielä yksi lievää jännitystä aiheuttanut hetki, vanhojen penkkien alustava sovitus Måsenin uuteen runkoon. Tämä kumminkin oli se ratkaiseva hetki, joka paljastaisi miten mittatarkka uusi runko oli vanhaan nähden. Hyvin oli muoto säilynyt.
Kesäkuun alussa vene oli puuvalmis ja oli maalauksen vuoro. Ensin vesilinjan määritys ja lyijymönjät kylkiin, sitten valkoista ja niin edelleen. Maalauksen aikana tein myös Måseniin tilatun lisävarusteen, peräsimen. Alun perin venettä on purjehdittu käyttäen airoa ohjaukseen, mutta tässä yhteydessä Måsen saisi kunnon peräsimen.
Juhannusviikon maanantaina sain toimittaa iloisen uutisen Måsenin omistajalle, Hän on valmis.
Måsenin matka takaisin Utöseen ja oikeaan elementtiinsä ulkosaariston vesille oli edessä. Vesille lasku tapahtui 6.7.2019 ja ensimmäiset purjehdukset 8.7.2019.
Onnellisia tuulia purjeisiin Måsen från Utö.
